Synnyin pienessä teollisuuskaupungissa Keski-Puolassa. Vaikka kotikaupunkiani ympäröivät suuret metallitehtaat, voimalat ja kaivosteollisuus, löysin silti paljon kiinnostavia luontoalueita, joissa leikkiä. Pyöräilin metsäteillä, kiipeilin puissa, keräsin ja söin marjoja ja sieniä – ne olivat lempipuuhiani (ennen kuin löysin tietokonepelit 😉). Vietin myös paljon aikaa isoäitini kanssa, ja yksi yhteinen puuhamme oli ruoanlaitto.

Oman intohimon löytäminen

Isoäidiltäni opin paljon vihannesten istuttamisesta ja sadonkorjuusta sekä ruoan keräämisestä metsästä. Hän opetti minulle, miten raaka-aineita käytetään kunnioituksella ja miten niistä saadaan paras mahdollinen maku irti. Hän siirsi minulle oman äitinsä perinteiset puolalaiset reseptit. Nämä ruoat kokosivat perheen yhteen. Illat ruokapöydän äärellä antoivat minulle unohtumattomia muistoja – kaikilla oli hyvä ja rento olo.

Silloin löysin intohimoni.

Seurasin tätä polkua ja valmistuin kaikista mahdollisista kokkikouluista. Työskentelin paikoissa, joissa pystyin kartuttamaan osaamistani ja taitojani. Työpaikkojani olivat hotellit, henkilöstöravintolat ja fine dining -ravintolat Puolassa, Espanjassa ja Ruotsissa. Olin ammattikokkina ja keittiöpäällikkönä kolmetoista vuotta, kunnes tuli aika, jolloin en enää pystynyt jatkamaan.

Tuhoisa elämäntyyli

Ravintola-alalla työskentelee paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on intohimoa, tietoa ja huikeita taitoja. Tämä ympäristö on äärimmäisen luova, jopa taiteellinen, mutta myös todella raskas. Työpäivät kestävät usein 16–18 tuntia, kuutena päivänä viikossa – joskus jopa 2–3 viikkoa ilman vapaata. Aikapaine on valtava ja stressi jatkuvaa. Alkoholi ja huumeet ovat arkea, koska muuten kuormaa ei jaksa. Yksityiselämän laiminlyönti ja ihmissuhdeongelmat ovat hyvin yleisiä.

Ruoan haaskaus

Yksi asia vaivasi minua alalla erityisesti: ruokahävikki. Lainsäädäntö, elintarvikevalvonta, sosiaalinen media ja jatkuva pyrkimys olla paras (mikä tarkoittaa suurempaa tulosta) synnyttävät valtavasti hävikkiä. Koska kunnioitan luontoa ja ruokaa,

en voi heittää ruokaa pois.

Kaikki tämä mielessäni päätin tehdä suuren muutoksen ja luopua siitä, mikä oli ollut koko elämäni niin pitkään. Siinä hetkessä alkoi uusi luku elämässäni, ja otin suuren askeleen Itämeren yli Suomeen.

Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa – pysy kuulolla!